Dunadan dandiet asustavat Kajaanissa Eijan ja Marjon yhteisessä huushollissa. Kennel olemme siinä mielessä, että meillä on kasvattajan perus- ja jatkokurssin käyneinä oikeus ja velvollisuus käyttää kennelnimeä koiria mahdollisesti pennuttaessamme. Olemme vahvistaneet maamme dandiekantaa varsin harvakseltaan, mutta jotenkin kuitenkin. Vaan aloitetaanpa alusta.

Aika ennen Dandia

Meidän koiramainen elämämme alkoi ihan todella vuonna 1991. Eläimistä olemme pitäneet aina, akvaarioita meillä on ollut aika monta, ja 80-luvun lopulla meillä oli jonkin aikaa karkeakarvainen mäyräkoirauros.

Ruffe 1988 © Eija Makkonen

Mäyriksemme Ruffe tuli meille vuonna 1987. Ei mikään häikäisevä koira -- Ruffella oli häntämutka, minkä vuoksi se aikanaan oli myyty ensimmäiseen kotiinsa paperittomana.

Koiran tullessa murkkuikään sen ensimmäinen perhe ei enää tullut toimeen sen kanssa ja luopui siitä. Jos olisimme oikeasti mitään koirista tienneet, Ruffe ei varmaankaan olisi ikinä päätynyt meille. Olimme kuitenkin täysiä aloittelijoita, emmekä sitten lopulta pärjänneet tämän koiruuden kanssa paria vuotta pitempään.

Vähän aikaa elettiin ilman koiraa pelkän akvaarion kanssa, mutta kun kaloja on ikävä pitää sylissä, kaipasimme karvaista lemmikkiä. Niin meille tuli Neiti Joonas, rusettimarsu. Nimi oli aluksi Joonas, mutta myöhemmin Neiti Joonas siitä ilmeisestä syystä, että kyseessä olikin tyttömarsu, toisin kuin alunperin kuvittelimme.

Joonas oli sievä ja hyvä korvike koiralle ainakin siinä mielessä, että sillä oli tapana hälyyttää asioista. Tosin se lähinnä hälyytti jääkaapin oven avaamisesta, koska se oppi varsin pian, että oven avaaminen tarkoitti herkkuja. Salaa ei siis jääkaapilla päässyt käymään.

Neiti Joonas 1990 © Marjo Nygård

Mutta marsu, vaikka miten mukava, ei ole koira. Jotenkin koiran hankkiminen alkoi taas houkutella, ja rotua miettiessämme päädyimme jostain käsittämättömästä syystä Dandieen. Miksi – sitä emme osaa selittää. Huolellisesti asiaa kuitenkin harkittiin, ja ainakin muutama syy muistuu mieleen: Dandie ei ole liian suuri (asuimme silloin 60 neliömetrin asunnossa kerrostalon 3. kerroksessa, ei hissiä) ja se oli kertakaikkiaan niin vastustamattoman hassun näköinen.

Border Queen, Charles Cookin kirjasta

 

Emme tietenkään olleet koskaan nähneet Dandia "luonnossa", vain kuvia koirakirjoissa, emmekä tienneet rodusta yhtään enempää kuin koirakirjoissa kerrotaan. Lisätietoa löytyi sentään kun etsittiin, sillä olimme päättäneet että meidän rotumme olisi dandie!

Siitä se alkoi – ja me halusimme pippuriuroksen. Ehdottomasti.

 

 

 

Dandien katse kertoo, että se on jo ehtinyt unohtaa enemmän asioita kuin sinä eläessäsi edes opit tietämään.